HD-kartan sisältö

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen kokonaisuus. Jopa kaksosten kartta voi erota toisistaan vaikka ero syntymäajassa olisi joitain minuutteja. Human Designissa tarkastellaan ihmisen ainutlaatuista kokonaisuutta eri osa-alueittain, ikään kuin tarkasteltaisiin erilaisia kulkuneuvoja ja niiden tyyppiä, ominaisuuksia, käyttötarkoituksia, ”tyyppivikoja”, jne. Urheiluautosta ei saa traktoria ja toisinpäin. Tyytymättömyys omaan kulkuneuvoon tekee matkasta haasteellista ja ikävää. Oman kulkuneuvon mekaniikan ja ominaisuuksien ymmärtäminen puolestaan saa kulkuneuvonsa parhaat puolet esiin. Toisen kulkuneuvon mekaniikan ja ominaisuuksien ymmärtäminen kasvattaa myötätuntoa ja hyväksyntää. On helpompi olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti kun tietää että ihmisten mekaniikat ovat erilaisia ja ne ilmenevät eri tavoin.

Tällä sivustolla käsittelen ihmisten ”kulkuneuvojen” erilaisuutta alla olevan kuvan mukaisina kokonaisuuksina. Jokainen kuvassa näkyvä termi löytyy oikealla olevasta linkkien oikopolusta. Käsittelen aihealueet tällä sivulla lyhyesti ja linkitetyillä sivuilla tarkemmin.

Paksulla viivalla merkatut kohdat mainitaan ilmaisissa kartoissa.

Yllä olevassa kuvassa on valkoinen yläosa ja vaaleanharmaa alaosa. Yläosan aihepiiri on itsenäinen siinä mielessä että kartan avoimet tai määritellyt keskukset (valkoiset tai värilliset alueet) eivät vaikuta niihin. Alaosan aihepiireihin avoimet tai määritellyt keskukset vaikuttavat.

Palkit

Hd-kartassa on kaksi pylvästä, yleensä punaisella ja mustalla merkitty. Oikealla on Personality (lyhennettynä P). Se on ihmisen tiedostettu puoli, se millaisena ihminen itsensä näkee ja kokee. Personality on yhtä kuin ihmisen syntymähetki ja silloin vallinneet planeettakuviot.

Vasemmalla puolella on Design (D), mikä on ihmisen kehon puoli tai tiedostamaton puoli. Design puoli lasketaan ihmisen syntymähetkestä 88 päivää (tai astrologista astetta) taaksepäin. Tämän puolen ominaisuuksia ihminen ei ehkä tunnista itsessään mutta toiset voivat nähdä ne selkeämmin.

Hd-kartan keskellä olevassa hahmossa on mustan tai punaisen palkin numeroita vastaavat kohdat merkitty palkin väriä vastaavalla viivalla. Puolikas viiva on portti (gate) ja kokonainen viiva on kanava (channel).

Planeettojen symbolit ja planeettojen merkitys

Kaikkein vahvin planeettavaikutus on auringolla. Human Designissa sen katsotaan kattavan 70% ihmisen imprintistä, tai voisiko sanoa tämän elämän roolista. Jupiter on toiseksi vahvin ja muille jää pieni osuus kokonaisvaikutuksesta. Tämä on hyvä pitää mielessä kun pohtii planeettojen merkitystä ja vaikutusta ihmisen hd-kartalla.

Pylväissä on samat astrologiset asetelmat kuin ihmisen astrologisessa kartassa on, paitsi että nousevaa merkkiä ei ole mukana, ja sen tilalla on maa. Astrologiset symbolit ylhäältä alas ovat: aurinko, maa, kuun nousu- ja laskusolmut, kuu, merkurius, venus, mars, jupiter, saturnus, uranus, neptunus ja pluto. Joissain kartoissa kuu voi olla heti maan jälkeen. Kannattaa siis opetella symbolit järjestyksen sijaan.

Miksi nousevaa merkkiä ei lasketa mukaan? Nouseva merkki, tai Askendentti (Asc), ei ole fyysinen objekti. Ei ole olemassa nousumerkki planeettaa tai -kuuta. Ainoat Human Design kartassa olevat ei-fyysiset, mutta syntymäajan mukaan laskettavat, asiat ovat kuun nousu- ja laskusolmut. Ne edustavat ihmisen ympäristön vaikutusta.

Keskukset

Siirrytään pylväistä kartan keskellä olevaan hahmoon. Kartassa on 9 kolmiota tai neliötä, eli 9 keskusta (Center). Niiden värillä tai muodolla ei ole väliä. Kartta on esitystekninen hahmotelma ihmisen uniikista energiamekaniikasta. Jos ihmisen chakra-järjestelmä on ennestään tuttu, niin keskuksien opettelu nopeutuu sitä kautta.

Tyypit

Human Designissa ihmisten mekaniikka jaotellaan viiteen eri tyyppiin (Type). Puhutaan myös auratyypeistä. Eri tyypit ovat Manifestor, Projector, Generator, Manifesting Generator (MG) ja Reflector. Noin 70% ihmisistä on Generaattoreita (sis. Manifesting Generator), noin 22% Projectoreita, noin 7% Manifestoreita ja 1% Reflectoreita.

Tyyppi muodostuu määriteltyjen keskusten perusteella. Generatorit ja MG:t ovat ns. sakraaliolentoja (Sacral beings), koska heidän Sacral-keskus on määritelty. Aina kun kartalla Sacral on määritelty (värillinen), on ihminen joko Generator tai MG.

Strategia & Auktoriteetti (S&A)

Human Designin yksi pääteema on tyypin määrittämä Strategia (Strategy) ja keskusten määrittyneisyyden perustella muodostuva Sisäinen Auktoriteetti (Authority). Yhdessä näistä käytetään englanniksi lyhennettä S&A.

Portit

Personality- ja Design -palkeissa on planeettasymbolit ja niiden perässä portit ja linjat (pisteen jälkeen tuleva numero). Portteja on 64 ja niillä on jokaisella omat ominaisuutensa. Portit voi opetella pikkuhiljaa pääpiirteittäin, niin niiden oleellisimmat laadut tulevat tutuiksi. Helpoiten porttien maailmaan pääsee oman Personality auringon portin kautta. Se on vahvimmin näkyvillä itselleen. Jos haluaa sukeltaa vielä syvemmälle kyseisen portin ominaisuuksiin, suosittelen hakemaan tietoa Gene Keys:in puolelta, hakusanalla Gene Keys, x Key. X:n kohdalle oma P Auringon portin numero.

Linjat

Linjoja on 6. Jokaisella linjalla, 1-6, on omat ominaisuutensa. Linjojen ominaisuudet kannattaa opetella pääkohdittain ulkoa, koska se auttaa hahmottamaan myös eri Profiilien ominaisuuksia.

Split

Kun seuraa kartan määriteltyjä keskuksia määriteltyjä kanavia pitkin, voi huomata, että tässä kartassa jatkumo katkeaa. Tällaista katkeamista kutsutaan splitiksi (split). Splittejä on kolmenlaisia: split, triple split ja quadruple split (split, kolmois-split ja nelos-split). Tätä mekanismia voisi kuvailla siten, että on 2 tai useampaa saarta, jotka eivät ole yhteydessä keskenään. Materiaali ei kulje niiden välillä ilman siltaa. Kun saadaan silta, materiaali, tai informaatio/energia, kulkee. Tätä sillan muodostumista kutsutaan englanniksi termillä ”bridge” (bridge the split) ja suomeksi olen ottanut käyttöön lähimmän kuvaavan sanan: sillottaa/tehdä silta.

Profiili

Profiili on ikään kuin ihmisen rooli tässä elämässä. On tutkijoita, omissa oloissaan viihtyviä luonnonlahjakkuuksia, sitkeitä testaajia, verkostoitujia, pelastajia tai johtajia ja opettajia tai ihmisiä joilta kysytään vastauksia, karkeasti yleistettynä. Profiilissa on sekä tiedostettu osa että tiedostamaton osa. Tiedostamatonta voi kuvailla myös kehon (design) puolen osaksi. Profiili katsotaan Personality ja Design -puolien auringon kohdalta, eli pylväiden ylimmästä kohdasta. Profiilin numero on ensimmäinen numero pisteen jälkeen. Esimerkkitapauksessa profiili on 5/3. Joskus kartoissa on monta numeroa ja pistettä. Sellainen on edistyneille tarkoitettu näkymä ja sen voi toistaiseksi unohtaa kokonaan.

Incarnation Cross(IC)

Incarnation Cross (IC), jota voisi kutsua elämän teemaksi, alkaa vahvemmin näkyä ihmisen elämässä aikuisemmalla iällä, 40-50 vuoden tienoilla. Incarnation Crossia ei tarvitse opetella, eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään. Jos ihminen elää omansa näköistä elämää, alkaa IC:n teema ikään kuin luonnostaan tulla näkyväksi.

Variablet

Seuraavaksi katsotaan kartan yläosassa olevaa neljää nuolta. Täältä päästään tarkastelemaan variableja, joka on aika monimutkainen alue. Keskitytään pintapuoliseen tarkasteluun, eli nuolten suuntiin. Variable-nuolet kuvaavat ihmisen mekaniikan passiivisia/abstrakteja alueita tai aktiivisia/loogisia alueita. 

Neljä nuolta osoittaa joko oikealle tai vasemmalle. Kaikkiaan eri vaihtoehtoja on 16. Kaikki neljä nuolta oikealle ovat kaikkein passiivisin/vastaanottavin (esimerkiksi herkkä taiteilijaluonne) ja kaikki nuolet vasemmalle tuovat ihmiseen ”insinööriaivoisuutta”.

Perinteinen koulujärjestelmä ja oikeastaan koko nykymaailma perustuu vasemmanpuoleisuuteen. Tämä voi tuoda haasteita oikeanpuoleisille. Siksi Variableista voi löytyä syitä esimerkiksi oppimisvaikeuksiin, tai muihin haasteisiin. Osa variableista on haasteellisempia yhdistelmiä kuin toiset.

Valkoisuus eli avoimuus kartalla

Splitit, avointen keskusten portit ja avoimet keskukset ovat ihmisten ”heikko kohta”, johon ihmisten erilaiset ohjelmoinnit ja ehdollistumat tarraa kiinni helpoimmin. Avoimuus tekee ikään kuin tilaa ulkopuoliselle vaikutukselle. Jos vaikka ajattelee avointa porttia tai keskusta reseptorina, johon siihen sopiva vastakappale kiinnittyy, voi päästä jäljille avoimuuden luontaisesta halusta ”täydentyä”.

Avoimet keskukset-sivulla käydään läpi avoimet ja määrittelemättömät keskukset ja avoimuuden ”heikkoja kohtia”, jotka voivat koukuttaa ihmisen asioihin mitkä eivät ole itselleen hyväksi. Katsotaan myös kuinka niiden kanssa voi tulla parhaiten toimeen ja mikä lahja ja oppimisen mahdollisuus niihin sisältyy.

Purkutyöt

Purkutyöt linkin takana kerron näkemyksestäni ehdollistumien ja ”haittaohjelmien” purusta. Jos haluat pitäytyä pelkästään HD-maailmassa, voi ohittaa Purkutyöt -linkin ja jatkaa muiden osioiden lukemista. (Kaikki tällä sivustolla oleva informaatio on Human Designia, ellei toisin mainita.)